Irmari Rantamalan esikoisteos Harhama (1909) on antiromaani ja lajityyppihybridi, joka sisällyttää itseensä useita itsenäisiä teoksia ja samalla kommentoi ja parodioi niin itseään ja vastaanottoaan kuin klassikoita ja aikalaiskirjallisuuttakin. Harhama on aikamoinen khimaria teokseksi, ja siihen tekijä otti vaikutteita Raamattua, Dantea, Miltonia, Byronia, Goetheä, Linnankoskea, Kalevalaa, Kiveä, Kilpeä ja Linnankoskea. Romaani oli monilla tavoin edellä aikaansa, vaikka samalla sen voi laskea kuuluvan vähälukuisen suomalaisen symbolismin edustajaksi. Harhama on pitkään ollut eräänlainen suomalaisen kirjallisuuden kadonnut ja vaikeana pidetty klassikko, ja viimeksi se on julkaistu kaksiosaisena laitoksena vuonna 1975. Helmivyö tuo ajankohtaisena pysyneen teoksen nyt uudestaan lukijoiden saataville kolmiosaisena laitoksena, johon tekstit on ladottu uudestaan. Teoksen ensimmäisessä osassa on Juri Nummelinin esipuhe.